Panostamme laadukkaaseen ja yksilölliseen palveluun jokaisen asiakkaamme kohdalla. Olemme auttaneet lukuisia suomalaisia toteuttamaan unelmansa omasta asunnosta ulkomailla. Tällä sivulla asiakkaamme kertovat meiltä saamastaan palvelusta.

Oletko ollut tyytyväinen tai haluat antaa palautetta? Ota yhteyttä info@lomakotiulkomailta.fi

"Kävimme ensimmäisen kerran Aurinkorannikolla jo kaksikymppisinä. Kun 40-vuotishääpäivämme lähestyi ajattelimme, että olisi mukava jos meillä olisi oma asunto Espanjassa. Kävimme tapaamassa Minnaa Herttoniemen toimistolla; meille tuli kiva fiilis ja olimme erittäin tyytyväisiä kun Minna oli rauhallinen, asiantunteva ja ystävällinen. Lähdimme sitten matkalle Fuengirolaan asuntoa etsimään; toiveena oli tietysti että olisimme saaneet sen käyttöömme hääpäiväksi!

Espanjassa tapasimme sitten varsin energisen Pasin. Hän esitteli meille usean päivän ajan asuntoja Fuengirolasta ja meistä ei oikein mikään tuntunut omalta vaikka juuri siltä alueelta toivoimme löytävämme oman asunnon. Pasi ymmärsi kuitenkin mitä me halusimme ja vei meidät vielä Benalmadenaan vaikkemme olleet edes ajatelleet sieltä lomakotia. Meitä kuitenkin miellytti heti ympäristö ja asunto,  jota kävimme katsomassa ja kun budjettikin osui kohdalleen niin kaupat syntyivät. Meistä oli hyvä, ettei meille tuputettu mitään ja saimme rauhassa päättää asunnon ostosta itse. Aivan emme hääpäiväksi saaneet asuntoa käyttöömme mutta nyt nautimme kovasti lomailusta täällä; tykkäämme alueesta, olemme saaneet uusia ystäviä ja meillä on paljon tekemistä, fillaroimme ja isäntä ajaa motocrossia. Suosittelemme mielellään Lomakotiulkomailta kiinteistönvälitystä; he ovat ammattitaitoisia välittäjiä, heiltä sai oppaan asunnon ostoon Espanjasta, paljon tietoa ja he näkivät vaivaa, jotta meille löytyi oma lomakoti! Heidän avullaan saimme myös hyvät pankkiyhteydet ja asiainhoitotoimiston, jossa pystyimme asioimaan suomenkielellä. Piipahdamme myös välillä moikkaamassa Pasia ja Minnaa Los Bolichesin toimistolla. " Timo ja Tarja Siren Benalmadenasta

”Kiersimme kolme päivää asuntoja, tutustuimme 15 kohteeseen ja löysimme asunnon. Puoli vuotta asunnon oston jälkeen ilmeni pieni vesivuoto asunnossa, johon saimme heti Lomakodilta apua vakuutuksen ja korjauksen osalta. Tämä ei ole tyypillistä kiinteistönvälittäjän toimintaa vaan poikkeuksellisen hyvää asiakaspalvelua myös kaupanteon jälkeen”. Virpi & Jyrki Kotilainen Naantalista

"Olimme usein haaveilleet miten mukavaa olisi viettää osa vuodesta jossain lämpöisessä. Kun vihdoin jäimme molemmat eläkkeelle, päätimme lähteä Wanhaan satamaan tutustumaan Koti Ulkomailla -tapahtumaan. Lomakoti ulkomailta -nimisen yrityksen osasto oli reilun kokoinen ja heillä oli runsaasti esillä kaikenlaisia kohteita. Espanjan mantereen kohteet kiinnostivat meitä, joten meidät ohjattiin markkinointipäällikkö Karoliina Korpelan luokse. Keskustelimme hetken, jonka jälkeen hän antoi meille lomakkeen täytettäväksi. Siihen kirjoitimme millaista kohdetta etsimme, mikä on hintahaarukkamme, jne. Jätimme täytetyn lomakkeen ystävälliselle Karoliinalle ja lähdimme kotimatkalle.

Ei mennyt kauaakaan, kun saimme puhelinsoiton Karoliinalta. Hän kävi asioita vielä läpi kanssamme ja lupasi lähettää tietoa sekä kuvia joistain heillä myynnissä olevista kohteista. Katsoimme toki itsekin eri kohteita Internetistä, mutta totesimme sen olevan melko vaikeaa. Pitäisi olla enemmän tietoa eri alueiden sijainneista ja monesta muustakin asiasta. Olimme siis enemmän kuin mielissämme saatuamme Karoliinalta ajottain eri kohteita katsottavaksi. Osa kolahti oitis, osa jäi mietintään ja osan unohdimme heti. Saimme lisäksi kuulla mahdollisuudesta lähteä esittelymatkalle Espanjan Costa Blancalle ja päätimme tehdä näin. Karoliina oli lähdössä samalla lennolla myös paikan päälle, joten pääsimme tutustumaan häneen heti alkuun.

Viikkoa ennen esittelymatkaamme Costa Blancan alueen myyntipäällikkö otti meihin puhelimitse yhteyttä. Kävimme läpi muutamia kohteita sekä muita huomioitavia asioita. Hän kertoi tulevansa meitä lentokentälle vastaan ja vievänsä meidät hotelliin. Meille oli varattu Servigroup La Zenia hotelli, joka sijaitsi aivan meren äärellä. Aamupäivällä myyntipäällikkö Sanna tuli hakemaan meidät ja lähdimme tutustumaan eri alueisiin ja asuntoihin. Mahtava apu ja tietämys, jota arvostimme suuresti. Sanna oli varannut meille noin neljä kohdetta katsottavaksi per päivä, jotta pysyisimme ns. kartalla eri asunnoista. Se oli hyvä tahti ja iltaisin keskustelimme vielä kahden säästäen mahdolliset kohteet omalle listallemme ja unohdimme muut. Sama tahti jatkui useamman päivän ajan. Lisäksi Sannan tutustutti meidät paikalliseen asianajotoimistoon ja pankkiin, joista saimme asiallista ja hvyää palvelua suomenkielellä. Espanjaa, kun emme vielä puhu muutamaa turistilausetta enempää. Hän kertoi myös paljon käytännön asioita, joita kuuntelimme tarkasti. Kaikki toimi erinomaisesti - kiitos Sannan.

Ostimme lopuksi asunnon, josta oli hetkeä aiemmin tullut peruutus. Sanna sai napattua meille samantien esittelyn ja sen päälle teimme välittömästi varauksen. Seuraavana päivänä suoritimme varausmaksun. Asunto sijaitsee Orihuela Costan pidetyllä Villamartinin alueella. Nyt meillä on uusi kolme huonetta ja keittiö isolla terassilla etelään. Tulemme viettämään siellä paljon aikaa kahden, jälkikasvun kera, ystäviä unohtamatta. Ja mikä parasta, uskon meidän saaneen kaksi uutta ystävää ihanista ja osaavista Sannasta ja Karoliinasta. He ovat aina tervetulleita meille! Haluamme suositella Lomakoti ulkomailta yritystä kaikille, jotka hakevat asuntoa lämpimästä ja odottavat toimivaa sekä hyvää palvelua." Saukkoset Costa Blancalta

"Pari vuotta sitten Minna piti Lahdessa illan, aiheesta asunnon hankinta ulkomailta. Olimme ihastuneet Malagaan ja jokasyksyisellä golfreissulla ollessamme Pasi järjestikin meille yhden päivän aikana hengästyttävän määrän asiallisia tutustumiskohteita. Ensimmäisellä kerralla ei oikeaa kohdetta löytynyt, mutta toisella kerralla löytyi. Pasin apuna oli Malagan keskustan hyvin tunteva paikallinen välittäjä, niinkuin täällä tuntuu olevan tapana. Myös lakiasiaintoimisto, joka hoiti kaupat loppuun, löytyi Pasin kautta. Hyvä paikalliset olosuhteet ja toimintatavat  tunteva välittäjä on tärkein yhteistyökumppani asuntokauppaa tehdessä. Tärkeintä on kuitenkin tietää mitä itse asumiseltaan haluaa." Malagasta lomakodin ostanut Risto

"Peruskiinteistövälityksen lisäksi sain opastusta koko alueeseen, paljon taustatietoa, mikä helpotti valinnan tekemistä. Asiansa osaava välittäjä löysi sopivan kohteen nopeammin kuin olin osannut odottaa. Oli kiva asioida ammattilaisen kanssa, joka lisäksi tekee enemmän kuin välttämättömän. Marjo Kalliola, Espoo

"Olen käyttänyt - Lomakoti ulkomailta - toimistoa asunnon löytämiseen. Palvelu oli mutkatonta ja asiallista, sekä kaikissa käytännön asioissa neuvottiin asunnon ostamisessa Costa del Solilta, ja näytöt toimivat mutkattomasti. Voin lämpimästi suositella toimistoa - Lomakoti ulkomailta sekä henkilökuntaa, erityisesti Minna Lainetta asunnon hankinta-asioissa." Jan Stolt, Torremolinos 25.9.2018

"Olen aina ollut kiinnostunut Andaluciasta ja ensimmäisen kerran kävin vuonna 1974. Olen asunut Fuengirolassa kaksi kertaa vuoden ja kieltäkin olen opiskellut. Haaveena oli, että eläkepäiviksi sitten Espanjaan. Vuonna 2016 elokuussa oli houkutteleva ilmoitus Lomakoti Ulkomailta Espanja seminaarista Hotelli Cumuluksessa, Turussa. Löysin netistä ilmoituksen, jossa Lomakoti Ulkomailta esitteli uudisrakennusta, joka valmistuisi 2017 kesällä. Esittelymatkalle en päässyt. Asunnot myytiin niin nopeasti etukäteen, ettei esittelyä ollut. Minna ja Pasi pitivät minut koko ajan tilanteen tasalla, myös valokuvin. Ensimmäisen asianhoitajan kanssa mikään ei sujunut. Lopuksi tuli jopa kaupan peruuntumisen uhka. Minna järjesti uuden asianajajan ja asiat alkoivat sujua. Elokuussa 2017 pääsin sisälle. Asunnon kuvaukset pitivät paikkansa, tosin luulin, että täysin varusteltu keittiö käsittää myös jääkaapin. Seuraava ongelma tuli maaliskuussa 2018. Olin oleskellut viikon asunnossa ja juuri palannut Suomeen, kun tuli ilmoitus, että WC:ni vuotaa alakerran naapuriin.

Minna tuli avuksi, samoin asianhoitaja ja vakuutusyhtiö. Vakuutus korvasi naapurin vahingon, mutta minun kohdallani kyseessä oli rakennuttajan virhe joten taistoa jatkoivat edellä mainitut. WC korjattiin lopulta 3.9.2018.

Nyt kaikki on kunnossa, kiitokset Lomakoti Espanjassa toimiston väelle. Todella ensiluokkaista palvelua, joka jatkuu yhä. Todella välittävät asiakkaasta vielä pitkään myynnin jälkeen." Arja Turusta, toteuttanut haaveen omasta kodista Espanjan Fuengirolassa. 

 "Haaveilimme pitkään omasta loma-asunnosta Espanjassa. Olemme aina pitäneet kovasti Kataloniasta ja olimme iloisia, kun Lomakoti alkoi listata kohteita Costa Bravalta joulukuussa 2015. Löysimme meille täydellisen loma-asunnon Blanesista Costa Bravalta. Saimme Lomakodin Karoliinan välityksellä kaiken tarpeellisen tiedon asunnosta ja saimme myös neuvoteltua Lomakodin välityksellä niin, että vuokrasimme asunnon kolmeksi viikoksi. Asunnosta oli muitakin kiinnostuneita, joten hyvin pian päästyämme kohteeseen ja oltuamme siellä muutaman päivän päätimme sen ostaa. Saimme Lomakodilta tiedot barcelonalaisesta lakitoimistosta, jonka avulla aloitimme kaupanteon järjestelyt. Saimme koko ajan apua ammatti-ihmisiltä kaupanteon edetessä. Emme olisi onnistuneet mitenkään ilman Lomakodin asiantuntevaa apua emmekä ilman ammattitaitoisia lakimiehiämme, joilta olemme voineet kysyä kaikista asioista kaupanteon jälkeenkin. Kaikki sujui erittäin hyvin ja olemme erittäin kiitollisia kaikesta avusta mitä olemme tämän prosessin aikana saaneet." Loma-asunnon onnelliset omistajat Marja-Leena ja Timo 

"Tärkeintä minun (ja varmasti muidenkin) kohdalla oli, että toiveeni otettiin tarkasti huomioon heti alusta lähtien, mikä varmisti myös ostajan kannalta hyvän lopputuloksen. Minusta pidettiin hyvää huolta koko prosessin ajan ja vaikka ajatus kiinteistökaupoista ulkomailla kuulosti ensin arveluttavalta, kaikki sujui yllättävän helposti ja turvallisesti. Lomakoti ulkomailta- tiimi paikallisine yhteistyökumppaneineen on myös pitänyt hienosti huolta, että kotiutuminen uuteen ympäristöön on sujunut kitkatta." - Vesa Malinen, toteuttanut haaveen asunnosta Espanjan Costa Blancalla

"Kiinnostus asunnon ostoon Espanjasta alkoi kotimaassa tietenkin pimeimpään vuodenaikaan. Saimme vuoden 2015 Koti ulkomailla- messuilta yhteystiedot Minna ja Pasi Laineen luotsaamaan Lomakoti ulkomailta- yritykseen. Lähdimme ensimmäiselle ostosmatkalle Pasin kanssa maaliskuussa 2016 Torreviejan ympäristöön. Päivien aikana kiersimme kymmeniä asuntoja. Meitä kestitettiin todella hienosti. Espanjassa toimiva välittäjä oli mukana ja tunsi tarkemmin paikalliset kohteet. Yhteinen kieli oli englanti, mutta suomellakin selviää, koska Pasi oli kaiken aikaa mukana. Viimeisenä päivänä löysimme mieleisemme asunnon. Suomeen palattuamme Lomakoti ulkomailta hoiti taas hienosti ja luotettavasti asunnon ostoon liittyviä asioita. Aina kun oli kysyttävää, saimme vastauksen. Voimme lämpimästi suositella Lomakoti ulkomailta- yritystä sekä heidän yhteistyökumppaniaan Alamo Costa Blancaa, jos olet ostamassa asuntoa tältä alueelta." Kari ja Marja, toteuttaneet haaveen omasta asunnosta Espanjan Costa Blancalla.