Italiassa asuntojen hinnat edelleen laskussa - vakautumista odotetaan vuodelle 2017

Asuntojen hinnat Italiassa ovat jo vuosia olleet laskussa mikä on saanut italialaiset sijoittamaan rahansa kiinteistöihin, sillä hintojen odotetaan lähtevän nousuun vuonna 2017. Vuosi 2016 tulee olemaan hyvä vuosi italialaisille asuntosijoittajille, sillä ensiasunnon veron poistuminen vuoden alusta alhaisten hintojen lisäksi tekee asuntosijoittamisesta entistäkin kannattavampaa.

 Vuoden 2015 aikana asuntojen hinnat laskivat Italiassa noin 5 prosenttia, vaikka kolmannella vuosineljänneksellä nähtiin jo hienoista hintojen nousua ensimmäistä kertaa neljään vuoteen (0,2%). Italian tilastokeskuksen mukaan samalla neljänneksellä tehtiin myös paljon asuntokauppaa verrattuna aiempaan vuoteen - notaarin tekemiä ostosopimuksia tehtiin lähes 145 000kpl mikä on yli 8 prosenttia enemmän kuin vuoden 2014 samalla neljänneksellä.   

Toisin kuin Espanjassa, Italiassa rakennusala ei ole vielä toipumassa kriisistä vaan saavutti uuden pohjalukeman sitten talouskriisin alkamisen jälkeen. Tästä huolimatta italialaisten luottamus talouteen on viime kuukausina noussut ennätyslukemiseen verrattuna kriisiä edeltäviin lukuihin. 

Lisäluottamusta Italiaan tuo Generali Real Estaten tekemä raportti, jonka mukaan vuonna 2016 kiinteistöinvestoinnit kiihtyvät Etelä-Euroopassa, erityisesti Italiassa, jonne sijoittajia houkuttelee mm. vuokratuotot.  

Lähde: Idealista