Asuntojen hintataso ja -kehitys Ranskassa 2018

17.08.2018, Aihe: Ranska • Kirjoittaja Lomakoti Laine

asunto ranskasta

Asuntobuumin aikana vuosina 1997-2007 Ranskan asuntojen hinnat nousivat jopa 150%. Vuonna 2008 markkinat alkoivat heiketä ja hinnat lähtivät maltilliseen laskuun. Markkinat alkoivat elpyä vuonna 2015, kun hintojen lasku pysähtyi ja asuntokauppojen määrä kasvoi. Kauppaa on kiihdyttänyt mm. alhaiset korot ja pidemmät laina-ajat.

Vuonna 2016 kauppaa tehtiin 6,4% enemmän edellisvuoteen verrattuna ja hinnat lähtivät jo hienoiseen nousuun. Vuonna 2017 asuntokauppoja Ranskassa tehtiin EKP:n mukaan jo 968 000 kappaletta, mikä on lähes 15 prosentin nousu verrattuna vuoteen 2016 (844 000 asuntokauppaa). Ranskan notaariyhdistyksen raportin mukaan jälleenmyytävien asuntojen hinnat nousivat vuoden 2017 lopussa 3,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Huoneistojen kohdalla nousu oli 4,5%. Hintojen nousu oli merkittävää erityisesti Pariisin metropolialueella (5,1%).

Vuosi 2018 on alkanut aiempaa vuotta maltillisemmin, mitä selittää todennäköisesti uusien pankkilainojen alhaisempi määrä - Ranskan pankin mukaan 45% pankeista on ilmoittanut uusien lainahakemuksien laskusta. Les Prix Immobiliers - yhdistyksen raportin mukaan toukokuussa 2018 tehtyjen asuntokauppojen määrä oli 4,4 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta jälleenmyyntiasuntojen hinnat nousivat koko maassa 3,9 prosenttia. Ulkomaalaisten asunnon ostajien suosimalla Ranskan Rivieralla (Cote d’Azur) hinnat nousivat 1,2 prosenttia.

Toukokuussa 2018 keskiarvoneliöhinta Ranskassa oli 3612 euroa. Tyyreimmät neliöt ovat keskimäärin Pariisissa (9986€/m2), Bordeaux’issa (5433€/m2) ja Lyonissa (4864€/m2). Moni suomalainen suuntaa kuitenkin ostoaikeissa Ranskan Rivieralle Nizzaan, jossa neliöhinta toukokuussa 2018 olivat 4301 euroa. Todellisuudessa neliöhinta nousee monella suomalaisella asunnon ostajalla korkeammaksi, sillä kysyntä kohdistuu usein arvokkaampiin keskustan asuinalueisiin. Ylellisessä Cannes’issa keskiarvohinnat nousevat 4692 euroon per neliö.

Provence-Alpes-Côte d'Azur- maakunnan jälleenmyyntiasuntojen hinnoissa on Les Prix Immobiliers - yhdistyksen raportin mukaan keskimäärin neuvotteluvaraa 5% huoneistojen kohdalla ja 5,9% talojen kohdalla. Liikkumavara riippuu toki myyjästä ja hänen tilanteestaan.

Tutustu Ranskassa myytäviin asuntoihin täällä

Lähteet:

Les Prix Immobiliers raportti

EKP:n raportti Ranskan asuntokaupoista

Ranskan notaarien raportti