Lomakoti ulkomailta -blogissa kuulumisia ulkomailta, asuntoesittelyjä sekä uutisia ulkomaan asuntomarkkinoilta. 

Espanjan Costa Blancan esittely - Entäs missä on Orihuela Costa?

26.02.2018, Aihe: Espanja • Kirjoittaja Sanna Koskinen

Espanjan itäisen rannikon, Costa Blancan turismi alkoi kehittymään jo 1950-luvulla, kun brittiläinen lentoyhtiö markkinoi lentojaan Valenciaan matkoina ’valkoiselle rannikolle’. Lentoyhtiön keksimä markkinointinimi jäi elämään ja Costa Blancan on pitänyt suosionsa lomakohteena niin ulkomaalaisten kuin espanjalaistenkin keskuudessa.

Costa Blancan 200 kilometrin pituinen rannikko sijaitsee Valencian itsehallintoalueella, Alicanten maakunnassa. Denian kaupunki mielletään usein rajaksi pohjoisessa ja Costa Calidan rannikko (Murcian maakunta ja Mar Menorin ranta) rajana etelässä. Alicanten kaupunki sijaitsee Costa Blancan sydämessä ja se jakaa rannikon pohjoiseen ja eteläiseen Costa Blancaan.  Pohjoinen Costa Blanca on vakiinnuttanut paikkansa varsinkin brittiläisten ja espanjalaistenkin lomakohteena ja moni suomalainenkin tunnistaa Benidormin lomakohteen. Muita suosittuja kohteita on mm. Denia ja Altea.

koko costa blanca

Suurin osa suomalaisista sen sijaan on asettunut eteläiselle Costa Blancalle, Alicanten eteläpuolelle. Torreviejan kaupungissa ja sitä ympäröivissä rannikkokylissä Orihuela Costalla asuu noin 5000 suomalaista. Muita suosittuja kohteita on mm. Arenales del Sol ja Gran Alacant aivan Alicanten eteläpuolella, ja hieman etelämpänä La Marina ja Guardamar del Segura. Costa Blancan eteläinen puoli on tällä hetkellä kasvavaa aluetta, johon rakennetaan nyt paljon uusia asuntoja ja palveluiden määrä kasvaa vauhdilla. Asuntojen kilpailukykyinen hintataso verrattuna Aurinkorannikkoon (Costa del Sol) ja Costa Bravaan (Barcelonan rannikko) on houkutellut viime vuosina paljon asunnon ostajia sekä matkailijoita tutustumaan alueeseen. Hyvät lentoyhteydet Helsingistä Alicanteen tukevat päätöstä lähteä tutustumaan alueeseen.

Entäs missä on Orihuela Costa?

Monesti kuuluu puhuttavan Costa Blancan lisäksi myös Orihuela Costan rannikosta. Orihuela Costaksi mielletään Torreviejan kaupungin eteläpuolella sijaitseva rannikko Murcian maakunnan rajalle asti. Virallisesti Orihuela Costa kuuluu sisämaassa sijaitsevalle Orihuelan kaupungille. Hyvänä ”merkkinä” voidaan ajatella Torreviejan läpi etelään kulkevaa 332-tietä, jonka molemmin puolin Orihuela Costa on rakentunut. Alla esittelemme lyhyesti Orihuela Costan rannikon ja sen asuinalueet – sijainteja on pidettävä suuntaa antavina sillä monella on omat mielipiteensä siitä missä minkäkin asuinalueen raja menee.
Torreviejan eteläpäässä 332-tieltä sisämaahan lähdettäessä sijaitsee suolajärven eteläpuolella suosittu alue Los Balcones, joka kuuluu vielä kokonaan Torreviejan kaupungille. Tämä alue on enemmän sisämaassa, kuitenkin lähellä Orihuela Costan rantoja ja Torreviejan kaupungin palveluita ja siksi monen mieleen.

orihuela costa

Jos taas jatketaan Torreviejasta  332-tietä etelään poikkeamatta sisämaahan, tullaan ensimmäiseksi Punta Primaan (osa alueesta on Torreviejan puolella, osa Orihuela Costan puolella) tämä alue rannassa toimii ikään kuin rajana juuri Torreviejan ja Orihuela Costan välillä. Punta Priman ranta-alue jää juuri 332-tien meren puolelle ja jatkuu pienen matkaa 332-tieltä sisämaahan. Ylempänä (332-tieltä sisämaahan päin) sijaitsee suosittu Los Altosin alue, joka myös jakaantuu osittain niin Torreviejan puolelle kuin myös Orihuela Costan puolelle. Los Altosin eteläpuolella on La Floridan asuinalue mikä on suosittu erityisesti skandinaavien keskuudessa, sillä alueella sijaitsee skandinaavinen koulu. Alta näet missä Torreviejan ja Orihuela Costan raja suurin piirtein menee (huom! suuntaa antava), sekä asuinalueiden sijainnit.

 

los altos punta prima los balcones

Punta Priman ranta-alueen jälkeen tullaan Playa Flamencan alueelle, joka on rannassa ja alue jatkuu siitä n. 3km sisämaahan. Playa Flamencan ”taakse” enemmän sisämaahan (rannasta n. 3km) edellä mainittu La Floridan alue.

 

playa flamenca

Playa Flamencan rannan jälkeen tullaan La Zenian alueelle, joka jää meren sekä AP 7- moottoritien väliselle alueelle. Täällä sijaitsee myös tunnettu ostoskeskus Zenia Boulevard.

La Zenialta voidaan jatkaa moottoritie AP7:n ylitse jolloin saavumme etenkin golffareiden suosimalle Villamartinin alueelle. Tämä on melko laaja alue ja se onkin jaettu vielä useampaan osaan. Villamartinista löytyvät esim. Los Dolses, Rioja, Villacosta ja vielä taaempaa löytyvät El Presidente, Las Filipinas sekä El Galan.

 

villamartinin aue

 

Jos jatketaan 332-tietä La Zeniasta etelään, saavutaan Cabo Roigin alueelle joka jää kokonaan meren sekä 332-tien väliin. Jos taas mennään poispäin rannasta, 332-tien toiselle puolelle saavutaan La Regiaan. Kun ylitetään AP7-tie sisämaan puolelle, olemmekin suositussa Lomas De Cabo Roigin alueella, joka sijaitsee vähän korkeammalla ja tarjoaa monesta kohtaa hienoja näkymiä. Nousevalle alueelle valmistuu mm. ostoskeskus. Sisämaassa sijaitseva Lomas de Cabo Roig menee usein sekaisin rannan Cabo Roigin kanssa.

 

cabo roig

Cabo Roigin ranta-alueen jälkeen saavutaan Dehesa de Campoamorin alueelle, joka on tunnettu upeasta hiekkarannastaan. Täältä taas 332-tietä jatkettaessa etelään aletaan tulemaan Orihuela Costan eteläisimpiin rantapaikkoihin kuten Mil Palmeras sekä Torre de la Horadada. Nämä alueet ovat suosittuja etenkin kesäaikaan upeiden hiekkarantojensa ansiosta. Torre de la Horadadan kohdalla sisämaan puolelta löytyy ihana pikkukaupunki Pilar de la Horadada, joka on myös lisännyt huimasti suosiotaan pohjoismaalaisten keskuudessa.

mil palmeras

Jotta välimatkoista saisi paremman käsityksen, välimatka 332-tiellä Punta Priman ja Torre de la Horadadan välillä on vain n. 13km.

Olemme nyt saapuneet Orihuela Costan loppuun ja siitä alkaa sekä Murcian maakunta että Costa Calidan rannikko Mar Menorin laguunin rannalla. Lue lisää Mar Menorista täällä .

costa calida ja orihuela

Lomakkeen tiedoissa ilmeni virheitä. Tarkistathan virheelliset kentät.

Kirjoita kommentti

Roskapostin estämiseksi, ruksaa ylläoleva laatikko.

Uusia kohteita

Lataa lisää kohteita